Riistakamera - riistaeläinten ja kotitalouksien pihojen tarkkailuun

Luultavasti me kaikki tiedämme, että kameroita löytyy moneen eri käyttötarkoitukseen. Riippumatta siitä, ovatko kamerat digitaalisia vai analogisia, on vaikea kuvitella elämää ilman niitä. Kameroita voidaan käyttää esimerkiksi muistojen ja tapahtumien tallentamiseen. Tämän blogikirjoituksen aiheena on tarkkailuun tarkoitetut riistakamerat.

Millaisia ​​kameroita on olemassa?

Valokuvaamiseen käytettävien kameroiden lisäksi löytyy myös kameroita, joissa on videokuvaamisen mahdollisuus. Tähän tarkoitukseen löytyviä kameroita löytyy paljon eri käyttötarkoituksia varten.

Niin kutsuttujen action-kameroiden resoluutio on nykyään erittäin hyvä ja ne ovat myös vedenpitäviä sekä sopivan kevyitä, että ne voidaan kiinnittää esimerkiksi kypärään. Nämä kamerat ovat yleensä varustettu muistikorteilla ja kameran lataus tapahtuu helposti USB-piuhan välityksellä.

Teollisuudessa ja kaupoissa kameroita käytetään usein valvontaa varten. Esimerkiksi julkisissa tiloissa, kuten rautatieasemilla tai pankeissa kamerat ovat työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutena jos jotain tapahtuu ja on selvitettävä tapahtumien kulku. Toisaalta vastaavia valvontaan tarkoitettuja kameroita voidaan käyttää myös paikoissa, joihin on vaikea päästä. Esimerkiksi viemäreiden, tunneleiden tai jopa vedenalaisten rakenteiden tutkimiseen löytyy näihin tarkoituksiin sopivia kameroita. Esimerkiksi niin sanotulla viemärikameralla putket, kaivot, viemärit, kaasuputket tai savupiiput voidaan tutkia. Tämän tyyppistä kameraa voidaan käyttää myös porakaivojen, koneiden tai rakennusten kunnon tarkastamiseen. Myös muita kameroita löytyy edellä mainittujen kohteiden kuvaamiseen.

Riistakamerat ovat lisänneet suosiotaan metsästäjien kuin myös kiinteistön omistajien keskuudessa.

Mihin riistakameraa voidaan käyttää?

Metsänhoitajat, metsästäjät ja eläintieteilijät tarkkailevat eläimiä, erityisesti villieläimiä, riistakameroiden avulla. Nämä kamerat ovat säänkestäviä, paristo- tai akkukäyttöisiä ja kestävämpiä kuin useat muut kameramallit. Riistakameroiden toiminta perustuu usein liikehavainnointiin, esimerkiksi villieläimen kulkiessa ohi kameran edestä. Riistakameran liiketunnistin reagoi liikkeeseen ja kamera voi tallentaa videokuvaa tai yksittäisiä kuvia tietyin väliajoin mikäli liiketunnistin edelleen on aktiivinen. Liikkeen perusteella aktivoidun videokuvauksen pituus ja laatu voidaan myös määrittää. Muistikortille voidaan usein tallentaa enemmän videomateriaalia jos valitaan heikompi kuvanlaatu. Riistakameran muistikortti on helppo vaihtaa riistakameraan. Koska kamera aktivoituu vain, kun liikettä havaitaan, akut voivat kestää useita viikkoja tai kuukausia ilman latausta tai pattereiden vaihtoa.

Riistakamerat asennetaan kiinni yleensä puihin tai pensaisiin. Monet riistakamerat ovat malliltaan kevyitä ja kooltaan sopivia tällaiseen kuvaustarkoitukseen. Infrapuna-LED avulla useimmilla riistakameroilla voidaan myös yökuvausta toteuttaa laadukkaasti. Uusimmissa riistakameroissa on myös mahdollisuus välittää kuvamateriaalia esimerkiksi matkapuhelimeen, tablettiin tai tietokoneelle internetin välityksellä.

Näiden ominaisuuksien ansiosta riistakamera soveltuu riistan tarkkailun lisäksi myös usein esimerkiksi valvontatarkoitukseen kotitalouksien pihalle.

Lisätietoa riistakameroista voit lukea esimerkiksi Eräkala verkkokauppa sivuilta.


jaa